Energiatehokkuus on rakentamisen ykkösasioita nyt ja tulevaisuudessa. Laadukkaalla lämmöneristämisellä on siinä keskeinen rooli.
Ilmastonmuutokseen vaikuttavista kasvihuonepäästöistä peräti 40 prosenttia aiheutuu rakennusten lämmittämisestä tai jäähdyttämisestä.
Energiatehokkuudella on suora yhteys sekä ihmisen että ympäristön hyvinvointiin. Molemmat ovat Isoverille tärkeitä. Siksi myös asumismukavuus, turvallisuus ja terveellisyys ovat vahvasti mukana Isoverin ajattelussa.
Kauniit ajatukset eivät rakentamisessa kuitenkaan riitä. Rakentamisen pitää perustua tutkittuun ja testattuun tietoon ja osaamiseen, korkealaatuisiin tuotteisiin, kustannustehokkaisiin ratkaisuihin ja rakentamisen ammattilaisten yhteistyöhön.
Uusien rakentamisen ratkaisujen on oltava paitsi ihmiselle mukavia ja ympäristöystävällisiä, myös niiden suunnittelijan ja toteuttajan kannalta luotettavia, käteviä ja kaikin tavoin kilpailukykyisiä – siis fiksuja.
Smart Living on Isoverin lupaus toimia edelläkävijänä energiatehokkaan rakentamisen kehittämisessä, yhdessä kumppaniemme kanssa.
Teemme jatkuvaa yhteistyötä rakentamisen koko ketjun kanssa: suunnittelijat, rakennusliikkeet, talotehtaat, urakoitsijat, korjausrakentajat ja rakennuttajat ovat avainasemassa, kun kehitämme ja toteutamme ratkaisuja tulevaisuuden elinympäristömme turvaamiseksi.
Rakennuksen käyttäjälle, loppuasiakkaalle, tämä kaikki tarkoittaa energian ja rahansäästön lisäksi yksinkertaisesti fiksua asumista ja elämistä – mukavasti, turvallisesti, terveellisesti ja ympäristöystävällisesti.
Rakentaminen muuttuu – muutos on mahdollisuus.