Lähtökohdat rakentamiselle
Passiivitalo on energiatehokas talo, jonka pääajatuksena on saada tilojen lämmittämiseen tarvittavan energian määrä pieneksi. Lisäksi konseptiin kuuluu ns. primäärienergian kulutuksen rajoittaminen, mihin hyvän keinon antavat erilaiset uusiutuvat energianlähteet. Rakentamisen laatua seurataan kohteen rakentamisen aikana esimerkiksi ilmatiiviyden mittauksella.
Suunnittelun lähtökohdat
Kohteen energialaskelmat tehtiin yhteistyössä TTY:n kanssa tehdyssä diplomityössä.
1. Tilojen lämmitysenergiantarve < 20 kWh/brm2
Suomeen rakennettavan passivitalon tilojen lämmitysenergiantarve tulee olla 20...30 kWh/brm2 (brm2 = lämmitettävät bruttoneliöt rakennuksen ulkomittojen mukaisesti) riippuen siitä, missä rakennuskohde sijaitsee. Rakennuksen vaipan eristyksellä, ikkunoiden laadulla, rakennusvaipan ilmanpitävyydellä sekä ilmanvaihdon lämmöntalteenoton tehokkuudella on keskeinen rooli tavoiteltaessa pientä tilojen lämmitysenergiantervetta.
Kohde rakennetaan Hyvinkäälle, jolloin lähtökohdaksi otettiin Etelä-Suomen olosuhteet ja kohteen suunnittelu lähdettiin toteuttamaan Helsingin säätiedoilla.
Tilojen lämmitysenergiantarpeeksi saatiin 18 kWh/brm2.
2. Ilmanvuotoluku < 0,6 1/h
Passiivitalorakentamisen toisena kriteerinä on ilmatiivis rakennusvaippa, joka saavutetaan huolellisella suunnittelulla ja hyvällä rakentamisen laadulla. Rakennuskohteen ilmatiiviys tulee osoittaa mittaamalla ja 50 Pascalin paine-erossa suoritetun ilmatiiviyskokeen mittaustuloksen tulee olla < 0,6 1/h.
Kohteen ilmatiiviys mitattiin 3.5.2010 ilmanvuotoluvuksi n50 saatiin 0,58 1/h.
3. Kokonaisprimäärienergiantarve < 130 kWh/brm2
Kokonaisprimäärienergiantarve sisältää kaiken energian, jonka rakennus tarvitsee painotettuna energiamuodosta riippuvalla primäärienergiankertoimilla. Siihen lasketaan mukaan tilojen lämmitysenergia, lämpimän käyttöveden lämmitysenergia ja kiinteistön valaistuksen ja laitteiden sähköenergia. Kuten tilojen lämmitysenergian suhteen, myös kokonaisprimäärienergiantarpeen vaatimus vaihtelee sen mukaan, missä päin Suomea rakennus sijaitsee 130...140 kWh/brm2 välillä.
Primäärienergiaa voidaan pienentää tuottamalla tarvittava energia uusiutuvia energianlähteitä käyttämällä. Näitä ovat esimerkiksi puu, aurinko ja ilman tai maan sisältämä lämpöenergia.