Nykyisin ilmatiiviyden mittaamiseen käytetty puhallinovitesti eli painekoemenetelmä on vakiinnuttanut paikkansa energiatehokkaiden talojen laadunvalvontatesteissä. Nykyisissä kevytrakenteisissa taloissa, samoin kuin saneerauskohteissa tämä testi tulisi tehdä ennen sisäverhouksen asentamista. Näin mahdolliset heikot kohdat voidaan korjata helpoimmin. Massiivisissa rakenteissa, kuten käytettäessä tiiliä tai kiveä, testi tehdään kuitenkin vasta sitten, kun ensimmäinen tasoitekerros on tehty. Jotta testi olisi riittävän tarkka ja todellisia olosuhteita voitaisiin simuloida mahdollisimman luotettavasti, mittaukset tehdään useilla eri paine-eroilla.
Muutaman viime vuoden aikana puhallinovitesti on kuulunut vakiona passiivitalon sertifiointiprosessiin. Lisäksi joidenkin Euroopan maiden suunnittelu- ja rakennusviranomaiset edellyttävät rakennuksilta ilmatiiviyssertifikaattia tarkoituksenaan parantaa rakentamisen laatua ja huolellista työtä.
Ilmatiiviyden vaatimukset
Ilmanvuotoluku n50 kertoo ilmatiiviyden numeroina ja osoittaa, kuinka monta kertaa kyseessä olevan rakennuksen ilman sisäilma vaihtuu tunnissa paine-eron ollessa 50 Pa.
Uusien rakentamismääräysten mukaisissa ilmanvaihdolla varustetuissa taloissa n50 luvun vertailuarvo on 2,0 1/h (suositus 1,0 1/h) ja ISOVER Multi Comfort -taloissa alle 0,6 1/h. Tätäkin pienempiin lukuihin on mahdollista päästä hyvällä suunnittelulla, laadukkailla tiivistysmateriaaleilla ja huolellisella työn suorittamisella.