Huolellinen asennus takaa hyvän lopputuloksen
Uuden kuidutustekniikan ansiosta ISOVER tuotteiden ominaisuuksia on saatu parannettua merkittävästi. Esim. levytuotteiden aiheuttamaa pölyäväisyyttä ja ihoärsytystä on saatu vähennettyä huomattavasti. Lisäksi uuden kuidutustekniikan takia ISOVER-eristeiden asennettavuus on huippuluokkaa ja muotoonsa palautuvuus paketista avaamisen jälkeen myös nopeaa. ISOVER-eristeet ovat yleisimpiin asennusväleihin mitoiltaan valmiiksi sopivia. Näin eristeiden asennus helpottuu ja nopeutuu entisestään.
Eristevillojen asennuksessa ja käsittelyssä kannattaa noudattaa paketissa olevia ohjeita, sillä oikeilla työvälineillä ja –tavoilla villojen asennusmukavuus paranee. Levyjen leikkaaminen on helpointa ISOVER-villaveitsellä. Eristevilloja ja niiden pakkauksia käsiteltäessä pitää olla varovainen, etteivät pakkaukset aukea ja levyjen kulmat tai nurkat repeydy.
Eristeet tulee asentaa siten, että ne liittyvät ympäröiviin rakenteisiin ja toisiinsa tiiviisti. Eristeen paksuus on valittava siten, että koko eristettävä tila täyttyy. Mikäli levyeristettä asennetaan useampia kerroksia päällekkäin, tulee huolehtia siitä että eristeiden saumat limitetään niin, että saumat eivät osu samalle kohtaa. Oheisesta piirrossarjasta selviää eristeiden oikea asennustapa.
Varastoi eristeet oikein
Eristeet tulee säilyttää sateelta, tuulelta, lumelta ja kolhuilta suojattuna. Jos eristeet varastoidaan ulos, ne on pinottava maasta irti olevalle lavalle. Tällöin raskaimmat eristeet (esim. ISOVER RKL-31 Facade) laitetaan alimmaksi ja kevyet eristeet päällimmäisiksi. Multipack -lavapakkaus ei vaadi erillistä suojapeitettä ulkona varastoitaessa.
Huolellinen varastointi helpottaa muutenkin työmaan toimintaa. Eristeet löytyvät helposti ja ne eivät "pyöri jaloissa".
ISOVER-eristeiden puristepakkausten ja Multipack -lavapakkauksen johdosta niiden vaatima tilantarve työmaalla on erittäin pieni.
Eristepakkaus kannattaa avata vasta aivan työpisteen vieressä juuri ennen eristeiden asennusta. Näin työ helpottuu ja eristeiden vaurioitumisriski pienenee oleellisesti. Kun avaat ISOVER KL puristepakkauksen varovasti saat siitä käyttökelpoisen jätesäkin.