Sanovat mua kovaksi muijaksi. Ja mikäs siinä. Pitäähän se varmaan jossain määrin paikkansa. Penskasta asti kun on saanu pitää puoliaan isosiskon ja veljen höykytyksessä, niin kyllähän se taatusti jossain näkyy. Kovapäisyytenä jos ei muuten. Lisäksi meidän vanhemmat antoivat meidän olla aina omia ittejämme – just sellasia mikä itestä parhaalta tuntui. Musta tuntui luontevalta olla tällanen kovakuorinen, vaikka en mäkään ole tietysti vaan sitä. Mutta jotenkin se veri on vaan vetänyt raskaampien töiden ja harrastusten pariin. Jälkimmäisistä mulle kaikkein tärkein on aina ollu judo, jota oon harrastanut ihan penskasta asti. Yllättäen just judon kautta oon oppinut paljon tasapainosta. Siitä, miten ei koko ajan tartte olla kova, vaan pitää osaa olla myös pehmeä. Tätä on erityisen hauska opettaa lapsille, joille mä nykyään vedän judokursseja. Upee fiilis huomata, kun omat oppilaat hoksaa sen, ettei pelkällä kovuudella voiteta mitään.
Lämpö löytyy pintaa syvemmältä.
Lämpö löytyy pinnan alta.
Koko ajan ei tartte olla kova, vaan pitää osaa olla myös pehmeä.
Koko ajan ei tartte olla kova, vaan pitää osaa olla myös pehmeä.
Lue Jannen tarina
Lahjoita lämpöä ja tee hyvää!
