Referenssikohde
Jerikon Kräätäri
Case Study - Jerikon Kräätäri, Facade julkisivua

 

 

Valmistumisvuosi
Architect
SIGGE-arkkitehdit

Jerikon Kräätäriä on rakennettu pitävän talvipalttoon suojissa 

Uusi ISOVER Facade on suojannut Seinäjoen keskustaan rakennettavaa As Oy Jerikon Kräätäriä talven tuiskuilta ja pakkasilta koko talvirakennuskauden.

Elokuun lopussa 2019 valmistuva, kahdeksankerroksinen Jerikon Kräätäri on ensimmäinen kaikkiaan viidestä korkeatasoisesta erilliskerrostalosta, joita PEAB rakentaa Tiklaksen vanhan teollisuusrakennuksen ympärille keskustan välittömässä läheisyydessä. Kortteliin nousee kaikkiaan kolme kahdeksan- ja kaksi seitsemänkerroksista taloa.  

Asuinkerrostaloista ensimmäiseen, Jerikon Kräätäriin tulee 55 uutta kotia, kompakteista yksiöistä aina 69 m2:n kolmioihin.  

Seuraava kahdeksankerroksista taloista, As Oy Jerikon Seppä on myös jo rakenteilla ja valmistuu vuonna 2020. Kolmannen rakentaminen käynnistyy keväällä. Kerrostalojen alle rakennetaan pysäköintihalli, joten niiden keskelle muodostuu suojaisa puistomainen sisäpiha.  

Kokonaan kortteli valmistunee vuoden 2021 lopulla. 

 

Naapuritalo ja Kräätäri

Helmikuussa vielä uuden ISOVER Facaden suojaama, kahdeksankerroksinen As Oy Jerikon Kräätäri on ensimmäinen PEABin Jerikon kortteliin rakentamasta viidestä asuinkerrostalosta. 

 

 

Tyylikäs ja turvallinen tiilijulkisivu 


Seinäjoki tunnetaan tiilijulkisivuisista rakennuksistaan ja Jerikon alueen kerrostalojenkin julkisivuihin tulee vaalea tiilimuuraus. Tiilimuuraus onkin oivallinen valinta vanhan teollisuusalueen uusien asuinkerrostalojen julkisivuratkaisuksi.
 

Paikallamuurattu tiilijulkisivu on kestäväksi havaittu ja huoltovapaa julkisivuvaihtoehto. Seinäjoen seudulta löytyy onneksi myös ammattitaitoisia muurareita, työmaan vastaava mestari Kimmo Pelander kertoo.

 

Jerikon Kräätäri, SIGGE Arkkitehdit

As Oy Jerikon Kräätäriin tulee näyttävä vaalea julkisivumuuraus. Kuva: Sigge Arkkitehdit.  

 
Jerikon Kräätärin julkisivumuuraus alkaa maalis-huhtikuun vaihteessa ja siihen asti sen julkisivua suojaa tehokkaasti tuulensuojalevy ISOVER Facade. Jokunen rakennusmateriaaleja tunteva on saattanut rakennuksen julkisivupintaa kerran jos toisenkin vilkaista, kun tutun keltaisen ISOVER RKL-31 Facaden sijaan Jerikon Kräätäri onkin komeillut tumman harmaassa asussa. Tuttu logo siitä teksteineen toki lähempää katsottuna erottuu.

 

Facadea Seinäjoella

As Oy Jerikon Kräätärin julkisivumuuraus alkaa maalis-huhtikuussa. Siihen saakka se koreilee vielä harmaassa, ISOVER Facade-talvipalttoossaan. 

Entistäkin parempi tuulensuojaeriste

 
Jokaiselle ohikulkijalle Jerikon Kräätäriä peittävä uusi tuulensuojalevy ei välttämättä ole vielä tuttu, sillä uusi harmaa ISOVER Facade korvasi kesällä 2018 ISOVER RKL-31 Facaden.
 
Uusi ISOVER Facadekin on sekä uudisrakentamiseen että vanhan talon ulkopuoliseen lisäeristämiseen soveltuva huippuluokan tuulensuojalevy, jossa on samassa paketissa sekä tuulensuoja että lämmöneristys.
 
Uusi tuulensuojalevy on lämmöneristävyydeltään luonnollisesti huippuluokkaa, sen (lambda Declared) on vain 0,031 W/mK. Tuotekehityksen ansiosta uutuustuotteessa on entistäkin parempi UV-suoja ja vesihöyrynläpäisevyys.
 
Tuotekehityksessä uutta ISOVER Facadea hiottaessa mietittiin myös asennettavuuden parantamista ja esimerkiksi naulauslevyt ja teipit on suunniteltu nimenomaan Facade-asennusta varten.
 

Kehitimme esimerkiksi FacadeTape -saumausteipin UV-suojaa. Niinpä koko ISOVER Facade -järjestelmän säänkesto oikein asennettuna onkin kuusi kuukautta, ISOVER rakennuseristeiden tuotepäällikkö Mika Pulkkinen kertoo.

Kräätärin julkisivun teippausta.

Levyt voidaan asentaa ilman lisäkoolausta ja Facadea varten suunnitellut kiinnikkeet sekä teipit helpottavat asennusta. 

 

Monin tavoin parempi


 
PEABin ammattilaisilla on runsaasti kokemusta vanhasta ISOVER RKL-31 Facadesta. Seinäjoella uusi Facade otettiinkin kiinnostuneena käyttöön. Ensimmäiset tuulensuojalevyt kiinnitettiin paikalleen Jerokon Kräätärin julkisivuun marraskuussa.
 
Pelander sanoo, että kokemukset uutuustuotteesta ovat olleet kaikin puolin erittäin hyvät.

Se on kestänyt nyt julkisivussa koko talven erinomaisesti vesi-, räntä- ja lumisateissa sekä kovissa pakkasissa eikä ole ollut moksiskaan. Talvityössä ISOVER Facade tuntuukin olevan vielä entistä vanhaa tuulensuojalevyä parempi, lisää Pelander.


Työmaalla on huomattu, että uuden ISOVER Facaden tummanharmaa tuulensuojapinnoite suojaa paremmin tuulta ja kosteutta vastaan.

Suomen ilmasto-olosuhteissa se on talvityössä melkoinen etu, Pelander huomauttaa.


Pelander painottaa, ettei tuulensuojalevy tietenkään suojaa rakenteita, ellei asennusta ole tehty oikeaoppisesti ja saumoja teipattu tiiviisti.

Mutta kun työ tehdään huolella ja oikein,  rakennus voi turvallisesti odottaa talven yli julkisivumuurausta säiden vaihtelusta huolimatta.  

Kräätärin Ikkunoita rakennusvaiheessa.

Entistäkin paremmin sään rasitusta kestävä ISOVER Facade on suojannut As Oy Jerikon Kräätärin rakenteita marraskuusta helmikuun loppuun moitteetta.  

Mukavampi myös asentaa


 
Jerikon Kräätärin työmaalla ISOVER Facadea asentanut kokenut rakennusmies Veli-Matti Kajaala arvelee, että uutuustuotteen käsiteltävyyttä on varmasti myös parannettu, sillä hänen mukaansa se oli ISOVER RKL-31 Facadeakin parempaa työstää.

 

Se tuntui sitkeämmältä leikattaessa ja olisiko uuden huovan leikkautuvuuteenkin kiinnitetty huomiota?

 
Hän on aivan oikeassa. Pulkkinen vahvistaa, että sekä pinnoitteen että itse tuotteen käsiteltävyyttä ja asennettavuutta haluttiin tuotekehitysvaiheessa parantaa.
 
Kajaala on oikeassa myös siinä, että uusi saumausteippikin ottaa paremmin kiinni.

 

- Kirjoittanut Dakota Lavento

 

Vastaava mestari Kimmo Pelander.

Vastaava mestari Kimmo Pelander kertoo, että ISOVER Facade on suojannut rakennusta erinomaisesti talven yli säistä riippumatta.  

 

Aluemyyntipäällikkö Jussi Viitaniemi.

Aluemyyntipäällikkö Jussi Viitaniemi sanoo, että PEAB on aina ollut mukana kehityksen kärjessä. Siksi työmaalta saadut kokemukset uutuustuotteesta ovatkin erittäin arvokkaista.