Koulun julkisivun lisäeristys
Vuonna 1958 rakennetun Salinkallion koulun rapattu, siporexeristetty julkisivuratkaisu oli 2000-luvulla lopulta tullut elinkaarensa päähän. Monin paikoin harkot olivat rapautuneet pahasti ja pudonneet paikaltaan. Lisäksi koulurakennuksen energiatehokkuutta ja julkisivurakenteen tiiveyttä oli parannettava merkittävästi. Museoviraston suojelemaa julkisivua ei kuitenkaan saanut muuttaa.
Entisen näköinen, mutta lämmin ja tiivis
Uusi julkisivu päätettiin toteuttaa SerpoVent-levyrappausjärjestelmällä. Suomen olosuhteisiin kehitetty tuulettuva julkisivuratkaisu on turvallinen niin uudis- kuin korjausrakentamisessakin ja toteutettavissa kaikenlaisille alustoilla. Rappauksen alusta – kalsiumsilikaattilevyt – asennetaan runkojärjestelmän avulla rakenteeseen siten, että ilma kiertää julkisivuseinän takana. Näin rakenteeseen mahdollisesti päässyt kosteus pääsee pois ja seinä myös pysyy kuivana. Levyt kiinnitetään säädettävään rankarakenteeseen, jolloin julkisivun oikaisu voidaan hoitaa rankarakennetta säätämällä.

Salinkallion koulun julkisivussa levyrappauksen alla on kaikkiaan 180 mm:n lämmöneristyskerros. Alimmaisena, tiivistyssekä lämmöneristyskerroksena on 30 mm silikonikäsitelty, vettähylkivä ISOVER KH -mineraalivillamatto. Keskikerroksen, 100 mm:n ISOVER KL-37 -eristelevyn päällä on erittäin hyvin vesihöyryä läpäisevä ja ilmatiivis tuulensuojaeriste ISOVER RKL-31 FACADE 50 mm. Tehokkaan eristyksen ansiosta rakennuksen energiatehokkuus vastaa voimassaolevia määräyksiä ulkoseinän paksuuden kasvamatta.

Haastava hanke
Salinkallion koulun julkisivu-urakan sai kilpailutuksen jälkeen Päijät-Hämeessä toimiva LHE Rakennus Oy. Vuonna 2012 toteutettu peruskorjaus kattoi kaikkiaan 2 500 neliötä julkisivut, parvekkeet, ovet, ikkunat sekä vesikaton. Valittu julkisivukorjausmenetelmä oli toimitusjohtaja Olli Tähtisen mukaan erinomainen monimuotoiseen ja haastavaan kohteeseen. – Lisälämmöneristys saadaan tiiviisti paikalleen. Tuulettuva rakenne on turvallinen ja alkuperäistä paremmin kestävä myös muuttuvassa ilmastossa, jossa erityisesti vaakasateiden määrä tulee kasvamaan, hän sanoo.
Levyn päälle toteutettu rappaus on saman näköinen kuin alkuperäinenkin julkisivupinta. Rappasimme pumpulla useamman kerroksen päällekkäin, jotta saimme pintaan alkuperäistä karkeaa roiskerappausta vastaavan lopputuloksen, Tähtinen kertoo.
SerpoVentilla toteutetuista julkisivuista on työmaakokemuksia jo 15 vuoden ajalta.
Tarkkaan testattu julkisivujärjestelmä luotettavasti yhdessä toimivine osineen, tarkkaan harkittuine yksityiskohtineen on mahdollisimman helposti toteutettavissa tiukassakin aikataulussa, Tähtinen lisää.
Julkisivukorjaus tyydytti niin tilaajaa, Lahden kaupungin tilapalvelua, kuin tekijöitäkin. Ulkonäön lisäksi myös koulun energiatehokkuus kohentui merkittävästi. Viime talvena teetetyn lämpökamerakuvauksen koulun kunnostetut osat läpäisivät puhtain paperein.
Käytetty seinärakenne:
- Julkisivurappaus ja levy valmistajan ohjeiden mukaan Weber SerpoVent
- ≥ 20 mm Tuulettuva vaakasuuntainen metalliranka levymittojen mukaan. Levyjen kiinnistys ja päätyjentuenta valmistajan ohjeen mukaan.
- 50 mm Tuulensuoja ja lämmöneriste ISOVER RKL-31 Facade, saumat teipataan
- 100 mm Lämmöneriste ISOVER KL-37 ja metallirankajärjestelmä
- 30 mm tiivistys- ja lämmöneristyskerros ISOVER KH -mineraalivillamatto
- Kantava teräsbetoniseinä, rakennesuunnitelmien mukaan
- Pintakäsittely huoneselosteen mukaan
Rakenneosien U-arvot:
Seinärakenteen U-arvo:
0,18 W/m2K