Referenssikohde
Loivan katon eristys ergonomisesti - Work & Trade Avia

 

 

Valmistumisvuosi
Projektipäällikkö
-

Loivan katon eristys ergonomisesti

Uudella loivien kattojen eristämiseen tarkoitetulla lamellivillalla tehdään tukevia ja kantavia kattoja – esimerkiksi aurinkopaneeleiden alle. Eriste on myös keveytensä vuoksi ergonominen asentaa.

 

Bitumikermikatto

Vantaan Koivunhakaan, Heinon Tukun tontille nousseen Work & Trade Avian bitumikermikattoa ei voi autioksi kutsua parhaalla tahdollakaan. Läpivientejä on paljon. Vaikka kattomaisema näyttääkin varsin täydeltä, tulevaisuudessa sinne on tarkoitus mahduttaa vielä aurinkopaneelejakin. Alkuperäisestä suunnitelmasta huolimatta ne päätettiin vielä jättää pois.

Aurinkopaneeleiden tekninen kehitys on niin nopeaa, että olemme päättäneet tämän kohteen osalta vielä hieman odotella hyötysuhteiden paranemista ja hintojen laskua, kertoo kohteen valvoja Tommy Grönlund.


Kaikki Work & Trade Avian katon tiuhaan asennetuista läpivienneistä eivät itse asiassa olleet alkuperäisissä suunnitelmissa.



Poistoilmaputkia jouduttiin lisäämään jälkikäteen, sillä ulkoseinille suunniteltuja poistoilmaventtiileitä ei hyväksytty, selittää vastaava mestari Marko Korte YIT Rakennus Oy:stä. Onneksi kiinteistön uudisosan kaikkiaan 2700 kattoneliömetrillä tilaa riittää. Tontilla aiemmin sijainneen ja rakennusprojektin aikana uudet julkisivut saaneen toimistorakennusosan katon pinta-ala on 400 m2.

Kätevä eristeratkaisu

Work & Trade Avian kattorakenne oli toteutettu sekä kattourakoitsija Kerabit Pro Oy:lle että YIT Rakennus Oy:n ammattilaisille vielä uudella eristeellä: ISOVERin loivien kattojen eristämiseen tarkoitetulla OL-LAM -lamellivillalla.

Kapeat eristelamellit asennetaan pystysuuntaisesti. Optimaalisen paksuutensa ansiosta, yhdellä lamellivillakerroksella voidaan korvata kaksi levyvillaeristekerrosta ja lamellivillakappaleen paino on noin puolet perinteisen levyvillaeristeen painosta. Lamellivillaeristyksen asentaminen on huomattavasti kevyempää ja myös nopeampaa, sillä yksi asennusvaihe jää kokonaan pois.

Jo kertaalleen tiiviiksi saatuun kattorakenteeseen uusien läpivientien tekeminen on aina riskialtista puuhaa. Work & Trade Avialle haetaan LEED-ympäristösertifikaattia, mikä asettaa rakenteiden energiatehokkuudelle ja tiiveydelle sekä E-luvulle erityisen korkeat vaatimukset.



Kertaalleen tiiviiksi saatu rakenne höyrynsulkuineen jouduttiin avaamaan ja tiivistämään uudelleen. Huomasimme, että uudella eristelamellilla se kävi helposti. Lamellien muodosta ja koosta johtuen purettava alue ei muodostu turhan suureksi joten höyrynsulku on helppo ja nopea ottaa esille. Uuden läpiviennin asennuksen jälkeen voidaan poistetut tuotteet leikata haluttuun muotoon ja asentaa takaisin eikä lämmöneristävyyden heikkenemistä tarvitse pelätä, Marko Korte sanoo. 

Ergonominen asentaa

ISOVER OL-LAM-lamellivillalla on eristetty parin viime vuoden aikana noin 100 000 m² loivia kattoja eri puolilla Suomea. Kokemukset ovat olleet erinomaisia ja kattoasentajat ovat kiitelleet tuotetta ja erityisesti sen ergonomisuutta.

Loivien kattojen eristäminen on raskasta puuhaa. Työ on kuormittavaa ja sitä tehdään vaihtelevien sääolojen armoilla ja katot ovat tyypillisesti hyvin suuria. Logistiikka- ja teollisuushallien tai kauppakeskusten kohdalla puhutaan tuhansista neliömetreistä. Asennustyössä joudutaan näissä kohteissa käsittelemään työpäivän aikana satoja eristelevyjä.

Vesikaton lämmön- ja vedeneristysurakasta vastanneelle Kerabit Pro Oy:lle ja varsinaisille eristeasentajille kohde oli ensimmäisiä lamellivillalla toteutettuja kohteita. Työnjohtaja Heikki Määttänen kertoo, että eristys oli yllättävänkin nopea ja kevyt asentaa – perinteiseen menetelmään verrattuna. – Ja hauskan kaksipiikkisen talikon kanssa työ käy kevyesti.
 

ISOVER OL-LAM kehitettiin nimenomaan loiville katoille energiatehokkaaksi, helposti asennettavaksi ja käsiteltäväksi eristeratkaisuksi, vahvistaa ISOVERin suunnittelupalvelusta Henri Peltola. Lamellieriste on myös tutkitusti ergonominen ratkaisu. Työterveyslaitos vertasi uutuutta ja perinteistä levyvillaratkaisua työn kuormittavuuden ja työergonomian kannalta. Lamelliratkaisun asentamiseen tarvittiin perinteistä ratkaisua vähemmän lihastyötä ja se vei keskimäärin 18 prosenttia vähemmän aikaa. Työ oli huomattavasti vähemmän kuormittavaa, erityisesti, jos asennuksessa käytetään avuksi kumartelemista vähentävää kaksipiikkistä talikkoa. Asentajien työteho säilyy näin korkeana koko työpäivän ajan.

Jykevä tulos nopeasti

Katon saaminen vedenpitäväksi on strateginen vaihe, Tommy Grönlund huomauttaa.


Mitä nopeammin katto saadaan valmiiksi, sitä parempi. Suomessa jopa kesäsää voi olla arvaamaton. Rankkasateen sattuessa työ on voitava keskeyttää ja rakenne suojata ripeästi. Tässäkin suhteessa lamelliratkaisu osoittautui käteväksi, työmaainsinööri Tommi Valkeapää lisää.



Perinteiseen menetelmään verrattuna lamellivillalla rakennetaan erittäin hyvin kuormitusta kestäviä kattoja, sillä eriste pitää muotonsa painumattomana paksuinakin kerroksina.



Valmiilla katolla askeltuntuma perinteisellä eristeellä toteutettuun bitumikermikatteeseen verrattuna on selvästi tukevampi, Marko Korte huomauttaa. Kuormitusta kestävästä kattorakenteesta on hyötyä myöhemmin aurinkopaneeleita asennettaessa.

Joustavaa ja energiatehokasta tilaa

Work & Trade Avia on ensimmäinen YIT:n kehittämän uuden toimitilakonseptin mukainen liikekiinteistö. Se tarjoaa kasvuhakuisille B2B-yrityksille kaupallisia yhdistelmätiloja hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Kaikkiaan 4500 neliön kiinteistössä on vuokrattavana erilaisia toimitiloja 200:sta tuhanteen neliöön saakka.

Kohde oli varsin haastava suunnitella, sillä monikäyttöisessä kiinteistössä uusi yhdistyy vanhaan toimistorakennukseen Kohde sijaitsee tuotanto- ja varastotiloille kaavoitetulla alueella. Kohteen pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Annamária Móricz-Rouhiainen painottaa, että tällaisessa kohteessa on erittäin tärkeä varmistaa kiinteistön joustavuus myös tulevaisuudessa.

 

Suunnittelun on ennakoitava koko rakennuksen elinkaaren aikainen käyttö. Esimerkiksi kuormitusta hyvin kestävä kattorakenne mahdollistaa painavienkin taloteknisten ratkaisujen, kuten aurinkopaneelien asentamisen myöhemmin. Kattorakenteen energiatehokkuuteen ja kantavuuteen varautuminen jo rakennusvaiheessa palvelee myöhempää käyttöä, hän huomauttaa.



Kiinteistö tulee olemaan erittäin energiatehokas. Poikkeusluvan ansiosta kohteeseen voitiin rakentaa enemmän liike- ja toimistotilaa kuin kaava salli. Jotta kiinteistö palvelisi tulevaisuudessa myös näitä käyttäjiä, siinä oli sovellettava liikerakennuksilta edellytettäviä E-lukuvaatimuksia. Kattorakenteen energiatehokkuus oli erittäin tärkeä myös ympäristösertifiointiprosessissa. Lämmitykseen ja jäähdytykseen käytetään geoenergiaa. Tontille on porattu toistakymmentä noin 150 metrin syvyistä energiakaivoa. Energiakenttää ladataan kesäaikana ilmanvaihdosta talteenotetulla ylijäämälämmöllä. Kiinteistön energiankulutus voidaan optimoida käyttäjien tarpeiden mukaisesti, sillä jokainen liike-, varasto-, näyttely- tai myymälätila voidaan lämmittää tai jäähdyttää omina yksiköinään. Aurinkopaneeleiden tuottamaa energiaa voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi toimistojen jäähdytyksessä ja yleisten tilojen valaistuksessa.