Referenssikohde
Rivitaloyhtiön lisäeristys puhallettiin talkoilla

 

 

Valmistumisvuosi
Projektipäällikkö
-

Vantaalaisen rivitaloyhtiön uusi yläpohjan lisäeristys puhallettiin kätevästi talkoilla. ISOVER InsulSafe® puhallusvilla ostettiin paikallisesta rautakaupasta ja samalla vuokrattiin myös ISOVERin Pienpuhalluskone. Aikaa koko projektiin kului vain neljä tuntia.

 

Puhallusvilla on erinomainen keksintö. Se on tehokas yläpohjan lämmöneriste – ainakin jos se saa olla rauhassa paikallaan. Pihapiirin linnut ja oravat nimittäin tilaisuuden saadessaan käyttävät sitä mielellään omien pesiensä vuoraamiseen. Ajan mittaan vorot voivat verottaa yläpohjan lämmöneristävyyttä melkoisesti.
 
Näin oli käynyt Resedakujalla Vantaalla, jossa vuonna 1990 valmistuneessa neljän asunnon rivitaloyhtiössä yläpohjan lisälämmöneristys nousi puheenaiheeksi jo muutama vuosi sitten. Talontakaisen upean kuusiaidan asukkien pesänrakennushankinnat olivat selvästi ylittäneet jo sietorajan.

Kuusien juurilla näkyi säännöllisesti villatuppoja ja avointen käyttöullakoiden kautta puhallusvillan katoamisen saattoi kyllä aivan omin silminkin todeta, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Träskelin kertoo.
 

Yläpohjan lämmöneristyskerroksen ohenemisella on melkoinen vaikutus asumismukavuuteen, rakennuksen energiatehokkuuteen ja tietysti lämmitysenergialaskuihin.
 

 

Taloyhtiön yhteinen projekti


Rakennusaikaisten rakennusmääräysten mukaan rivitalon yläpohjassa on ollut 250 mm kerros puhallusvillaa, mutta Mikael Träskelin arvelee, että vuosien mittaan määrästä oli kadonnut jo kolmannes eläinnaapureiden rakennuspuuhiin. Lisäeristäminen oli siten todellakin enemmänkin kuin ajankohtaista. Jo puhalluseristepaksuuden palauttaminen alkuperäiseen määrään vaikuttaisi sähkölämmityslaskuihin selvästi.

Nykyisinhän yläpohjaan suositellaan noin 500 mm:n villakerrosta, jos se on mahdollista sinne saada, Mikael Träskelin huomauttaa.

Pienessä taloyhtiössä on hyvä yhteishenki, joten lisäeristysprojektistakin keskusteltiin yhdessä. Mikael Träskelinillä oli muistikuvia vuosikymmeniä sitten seuraamastaan yläpohjan puhallusvillaurakasta, jossa koko ympäristö peittyi harmaaseen villapölyyn.
 

ISOVERIN verkkosivujen YouTube-videosta  ymmärsin kuitenkin, että ajat ovat muuttuneet. ISOVER InsulSafen puhaltaminen ei olekaan sotkuista eikä hankalaa, vaan käy videon perusteella pölyttömästi ja kätevästi. Ja pienpuhalluskoneenkin saa kätevästi vuokrattua rautakaupasta.

  
Taloyhtiössä päätettiinkin toteuttaa hommat talkoilla seitsemään pekkaan.

Yläpohja on kohtuullisen kokoinen, joten uskoimme selviävämme puhallusurakasta YouTube-videon neuvoja noudattamalla.

Paljon selvitettävää

Rauli toimii työkseen rakennustekniikan opettajana ja ajatteli vielä Joutsenmökin rakentamiseen ryhtyessään, että vaikka se varmasti vaatisikin jonkin verran tavanomaista enemmän selvittämistä, ei se haittaa. Nyt hän myöntää aliarvioineensa työn määrän.

Onneksi esimerkiksi Saint-Gobainilla on oltu todella avuliaita ja vakuustietolomakkeet on saatu nopeasti.


Kipsilevyille vakuustietolomakkeet on ollut helppo täyttää. Kipsilevyissä ei ole mitään terveydelle tai ympäristölle haitallista ja se on jo tutkittu. Saint-Gobain Finland Oy:n ympäristöseloste EPD (Environmental Product Declaration*) perustuu EN 15804 ja ISO 14040 mukaiseen elinkaariarviointiin. Ympäristöseloste listaa tuotteen ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta ja on puolueettoman kolmannen osapuolen verifioima.
 

Kannattaa myös muistaa, että kipsilevyn valmistuksessa ei synny päästöjä veteen eikä maaperään. Kipsilevyrakenne ei vaadi käyttöikänsä aikana ylläpitoa, korjausta, korvaamista tai kunnostusta, tuotepäällikkö Arto Hyttinen painottaa.


Hankkeessa mukana olevien yritysten mielestä projekti on ollut hyvin tärkeä ja antoisa. Arto Hyttinen korostaa, että kaikki huomiota rakentamisen ympäristöystävällisyyteen ja kestävään rakentamiseen tuovat projektit ovat koko alalle hyväksi.
 
Saint-Gobain Finland Oy:ssä rakennuseristeiden suunnittelupalvelun päällikkönä työskentelevä Kimmo Huttunen pahoittelee, ettei rakennuseristeille ainakaan vielä ole mahdollista saada Joutsenmerkkiä.

Olisimme kyllä sellaisen hyvin mielellämme hakemassa, jos se vain kävisi päinsä.

 

Puhallusprojekti on nopeaa ja helppoa

 
Puhallusprojekti sujuikin yllättävänkin helposti. Alun perin Mikael Träskelin oli ajatellut, että kunkin asunnon yläpohjan puhaltamiseen menisi yksi ilta. Arvio ei aivan pitänyt kutinsa.
 
Tontille tuodut 20 puhallusvillasäkkiä siirrettiin kunkin asunnon eteen. Verkkovirralla toimiva pienpuhalluskone seisoi vuorollaan jokaisen asunnon edessä. Käynti käyttöullakolle sijaitsee asuntojen eteisessä ja sitä kautta ylös vietiin puhallusputki ja ohjauskaapeli puhaltajaa varten. Alhaalla joku talkoolaisista syötti villaa puhalluskoneeseen.
 
Villaa puhallettiin silmämääräisesti saman verran jokaiseen paikkaan ja koko talon yläpohja oli lopulta puhallettu neljässä tunnissa.
 
Mikael Träskelin vakuuttaa, ettei työ todellakaan ollut sotkuista.

Puhallusvilla ei juurikaan pölyä, mutta koska yläpohjassa voi olla muuta pölyä (vanhaa pölyävää puhallusvillaa ja eläinten jätöksiä, jota ilmavirta pöllyttää) hengityssuojaimia on kyllä syytä käyttää.

Energiasäästöä ja mukavuutta tiedossa

 
Talkoot pidettiin elokuussa 2017, joten varsinainen ensimmäinen lämmityskausi on vielä edessä. Paksumman puhallusvillakerroksen tarkkaa vaikutusta sähkölaskuun ei vielä voi kertoa, mutta asumismukavuuden lisääntymisen on jo voinut huomata. Katon rajasta ei enää vedä. Ääntä hyvin eristävän ISOVER InsulSafe® puhallusvillan ansiosta sateen ropinakaan ei enää häiritse päiväunia.
 
Mikael Träskelin sanoo, että hän suosittelee talkoilla puhaltamista lämpimästi. Työ sujuu helposti ja sutjakasti.

 

 

Lisäeristäminen kannattaa

 
ISOVERin puhallusvillan myyntipäällikkö Mika Pulkkisen mukaan jo 1980-2000 -luvuilla rakennettujen talojen yläpohjan eristystä kannattaa lisätä, jos vain rakenteet antavat myöten.

Yläpohjaan suositellaan noin 500 mm:n villakerrosta. Puhalluseristämällä lisäeristäminen on vaivattominta, yksinkertaisinta ja kustannustehokasta, hän painottaa.
 

Pienpuhalluskoneella lisäeristyksen voi tehdä kätevästi tietysti myös omakotitalon yläpohjaan, eristää kokonaan uuden autotallin tai omakotitalon yläpohjan.

Valmista eristystä syntyy 10-15 m3 tunnissa, Pulkkinen kertoo.

 
Toki puhallusvillaa saa myös paikalleen asennettuna, jolloin sen puhaltaa ISOVERin valtuuttama ja VTT:n sertifioima ammattipuhaltaja.