Tampereen remonttikohteessa ullakkotila muuntautui lasten valtakunnaksi
Ullakolta tai kellarista voi saada kätevästi lisätilaa asumiseen myös taloyhtiössä. Monissa kaupungeissa ullakkoremontteihin suorastaan kannustetaan. Tampereen keskustassa Rongankadulla asuvat Andersonit rakennuttivat lapsilleen valoisan oleskelutilan, joka muuntautuu tulevaisuudessa omaksi erilliseksi asunnoksi.
Tampereen ullakkokohteen lopputulos on kerrassaan hurmaava; Andersonin perheen kodin lasten oma ullakkokerros on rakennettu lasten ehdoilla. llmava, avara ja täynnä kahden lapeikkunan ja kahden kattolyhdyn tuomaa luonnonvaloa. Ullakkolaajennus on jotakuinkin tuplannut Andersonien kodin tilat, vaikkakaan aikuinen ei aivan joka paikassa suorana mahdukaan seisomaan. Lapsille on lappeiden alla omat makuu-, peli- ja leikkisoppensa, mutta myös avointa oleskelutilaa riittää. Ullakolla on myös tyylikäs kylpyhuone. Valoa heijastavat katto- ja seinäpinnat varmistavat, että valoa riittää maksimaalisesti hieman pilvisempänäkin päivänä.
Remonttikohteen tarkkaan harkitut materiaalit
Vaikka vanhassa talossa ollaankin, tila on arkkitehtuuriltaan ajattoman moderni. Perheen äidin toiveesta näkyville on jätetty hieman vanhoja materiaaleja. Valkoinen tiilipinta ja kattotuolit kertovat talon alkuperäisistä ullakkorakenteista.
Valkoiset pinnat, luonnonvalon tarve ja ikkunalyhdyt määrittivät tilan pintamateriaalien valintaa. Ikkunalyhtyjen sivuvalo paljastaisi pienimmätkin virheet katon maalipinnassa. Pohjan tulee olla mahdollisimman tasainen. Sisäkaton materiaalina päädyttiin jokaiselta sivultaan reunaohennettuun Gyproc 4PRO™-kipsilevyyn, joka on tällaiseen tilaan aivan ideaalinen valinta. Katto- ja seinäpintojen tulee Klausin mukaan olla jatkossa helposti uudelleen maalattaessa, jos valkoiseen väriin kyllästytään.
Ullakkotilan päätyseinien materiaalia pohdittiin tarkkaan. Nykyisessä lastenhuoneessa, myöhemmin mahdollisessa keittiössä seinille on voitava kiinnittää turvallisesti painaviakin taakkoja. Siksi seiniin valittiin erityisen luja kartonkipintainen Gyproc Habito®, joka kestää yhden tavallisen puuruuvin varassa jopa 40 kg:n ripustuskuorman. Kylpyhuone levytettiin kosteudenkestävällä Gyproc Märkätilalevy GRI 13 Kylppärillä.
Ullakkoparatiisi myös akustisesti toimivaksi
Ullakkoparatiisiinsa muuttaneet lapset ovat uusiin tiloihinsa erittäin tyytyväisiä, kuten vanhemmatkin. Alakerta on nyt rauhoittunut vanhempien käyttöön.
Gyproc-kipsilevyillä verhoiltu lastenhuone on osoittautunut myös akustisesti erittäin toimivaksi, vaikka osa ääntä vaimentavista tekstiileistä onkin vielä hankkimatta. Tila on luonnollisesti myös erinomaisesti eristetty. Kaikkiaan lämmöneristettä, ISOVER InLiner-eristelevyä, ISOVER FACADE tuulensuojalevyä sekä ISOVER KL-31 eristettä asennettiin ullakon seiniin 150 mm ja yläpohjaan 300 mm. Lasten pelaamisen ja leikin äänet eivät alakerrassa oleskelevia vanhempia häiritse.
Haave täydellisestä keskusta-asumista toteutui
Rongankadulla sijaitseva kaunis vuonna 1927 rakennettu kerrostalo oli kiinnostanut pariskuntaa jo jonkin aikaa. Kun silmiin sattui ilmoitus vapautuvasta asunnosta, haave kaupunkiasumisesta oli askeleen lähempänä.
Andersonit ostivat asunnon vuoden 2010 lopulla.
Reilun 90-neliöinen asunto oli meille ja ostovaiheessa vielä pienille lapsillemme aivan passeli. Vaikka talo ihana onkin, emme ehkä kuitenkaan olisi tätä ostaneet, jollei meillä ei olisi ollut mahdollisuutta laajentaa ullakolle, Marjut arvelee.
Taloyhtiössä oli onneksi kaukonäköisesti varauduttu osakkaiden tuleviin tilantarpeisiin jo 1980-luvulla. Asunnoissa oli laajennusvarus joko ylös ullakolle tai alas kellariin. Yhteissuunnittelua asuntoihin ei kuitenkaan tehty, joten jokaisen osakkaan asia on ollut suunnitteluttaa oma hankkeensa ja viedä sitä eteenpäin itselleen sopivana ajankohtana.
Tähän mennessä laajennus on tehty jo 2/3:ssa asunnoista, Klaus kertoo.
Sujuvan projektin varmistivat oikeat tekijät
Marjut ja Klaus etsivät hankkeeseensa suunnittelijoita ja toteuttajia sosiaalisen median kautta ja kyselemällä suosituksia tuttavilta. Pääsuunnittelijanakin toiminut arkkitehti oli hyvä löytö, sillä hänellä oli kokemusta vastaavantyyppisten hankkeiden vetämisestä kaupungin suuntaan.
Hyvä rakennesuunnittelija oli myös kullan arvoinen, sillä hänen työpanostaan totisesti ullakkosaneerauksissa tarvitaan.
Vanhojen talojen ullakkokohteissa tulee väkisinkin työn edetessä yllätyksiä vastaan, Klaus naurahtaa.
Myös sisustussuunnittelijan otimme mukaan jo hankkeen alkuvaiheessa miettimään tilasuunnittelua ja pintamateriaaleja, Marjut kertoo.
Lisäksi hankkeeseen tarvittiin LVI- sekä sähkösuunnittelijan työpanokset.
Ullakon muuttaminen asuinkäyttöön vaati rakennusluvan hankkimisen kuten mikä tahansa muukin rakennusprojekti. Klausin mukaan prosessi ei ollut sinänsä kovinkaan hankala.
Laajennusvaraushan oli jo olemassa. Pääsuunnittelija myös tiesi, miten kaupungin kanssa toimitaan. Oli vain selvitettävä, mitä kaikkia suunnitelmia ja papereita lupaa varten tarvitaan.
Ullakkotilasta haluttiin saada mahdollisimman monikäyttöinen. Marjutin mukaan alkuperäisenä ajatuksena oli rakentaa yläkertaan uusi keittiö ja olohuone. Lopulta valoisat neliöt päätettiin kuitenkin luovuttaa lasten käyttöön.
Keittiön voi kuitenkin myöhemmin siirtää haluttaessa ylös, sillä täällä on keittiövaraus ja lattian alla kulkevat tarvittavat viemäri- ja vesijohtoputket. Erillinen sisäänkäynti mahdollistaa myös yläkertaan enemmän yksityisyyttä haluttaessa, Marjut huomauttaa.
Loppukatselmus Marjutin ja Klausin ullakkoremonttihankkeessa pidettiin tammikuussa 2018. Sen jälkeen lapset pääsivät muuttamaan uuteen valtakuntaansa.
Ehdottomasti kannattava projekti
Klaus sanoo, että lisätilan rakentaminen ullakolta on ehdottomasti kannattava projekti. –Ei se tietenkään helppoa ole, varsinkaan keskustakiinteistössä. Toisaalta keskustaneliöt ovat hintavia eikä riittävän suuria perheasuntoja ole muutekaan kaupunkien keskustoista tarjolla. Andersoneilla kustannus jäi alle 2000 euroon/m2.
Ja vielä sanoisin, että kun ullakon rakennuttaa asuintilaksi itse saa juuri sellaisen, kun haluaa.